Wednesday, October 26, 2011

Santa Lucia

Santa Lucia tyttö on ruotsalainen jouluajan perinne

Suomen Lucia-neito Mirella Uddström saa tänään kynttiläkruunun Helsingin tuomiokirkossa. Hänet kruunaa piispa Björn Vikström. Kruunauksen jälkeen Lucia-neito astuu Tuomiokirkon portaille tonttujen seurassa, Perinteinen Lucia-kulkue menee Aleksanterinkadun, Eteläesplanadin ja Etelärannan kautta Senaatintorille. Monilla muillakin paikkakunnilla nähdään Lucia-kulkueita. Näin kertoo STT.

Santa Lucia yhdistetään enempi Ruotsiin mutta tämä on jo 61. suomalainen Lucia-neito.

Mikä ihmeen Santa Lucia?

Ja Helsingin tuomiokirkossa?



Pyhän marttyyrin Lucian (283–304) nimi tulee latinan sanasta lux, valo. Tätä nuorta kristittyä naista muistetaan kautta maailman 13. joulukuuta.

Poikkeuksellisti myös Pohjolan luterilaiset viettävät Santa Lucian juhlaa - vaikka useimmat muut pyhimysten juhlat ovat jääneet vähiin.

Haikean kaunis napolilainen "Santa Lucia" laulu lienee monille tuttu.


Perinteen mukaan Lucian äiti Eutykhes järjesti tyttärelleen avioliiton pakanallisen miehen kanssa. Perheen isä oli kuollut, kun Lucia oli vielä nuori. Lucia ei tahtonut tällaista avioliittoa ja pyysi äitiään antamaan morsiuslahjat almuina köyhille.

Tytön kieltäytyminen antoi hänet ilmi kristittyn ja maistraatin viranomainen Paskhasius tahtoi nyt asiasta varmuuden. Lucia tuotiin paikalle ja häntä vaadittiin tuon ajan tavan mukaan uhraamaan keisarin hyväksi tämän patsaan edessä.

Lucia sanoi "olen uhrannut itseni Kristukselle. Tehköön Hän uhrinsa kanssa mitä tahtoo"

Koska tyttö oli nuori, tuon ajan tavan mukaan hänet tuomittiin ilotaloon palvelemaan porttona miesten iloksi.


pyhä Lucy sanoo perimätiedon mukaan

"Ei kenenkään ruumis saastu niin, että vaarantaa tämän sielun, jos teko ei miellytä ihmisen mieltä.

Jos nostaisitte käteni jumalanne patsaaseen ja pakottaisitte minut uhraamaan vasten tahtoani, olisin silti syytön todellisen Jumalan edessä, joka tuomitsee tahdon mukaan ja tietää aivan kaiken.

Jos nyt, vasten tahtoani, lähetätte minut saastutettavaksi kahdenlainen puhtaus annetaan minulle juhlallisesti.
Ette voi taivuttaa mieltäni tahtomanne mukaan - mitä tahansa teette minun ruumiilleni, se ei voi tapahdu minulle."


Kertomus jatkuu siten, että kun tyttöä ryhdyttiin viemään ilotaloon, hän oli niin raskas etteivät miehet kyenneet häntä liikuttamaan.

He päättivät sitten polttaa Lucian siihen paikkaan, missä tämä seisoi kuin tonnien painoisena, mutta liekit eivät häntä surmanneet.

Lopulta he miekalla löivät häntä niin että sisälmyksensä valuivat maaha, mutta Lucia jatkoi rukoustaan kunnes papit toivat hänelle pyhän ehtoollisen ja sitten hän kuoli.

Kertomuksen mukaan julma Paskhasius otettiin kiinni ja vietiin keisari Diocletianuksen eteen Roomaan, jossa hänet rooman kansalaisena teloitettiin lyömällä miekalla pää pois (roomalaisen apostoli Paavalin kohtalo).


Pyhän Lucian silmistä kerrotaan keskiajalta alkaen

Pyhään Lucia neitoon liittyvät silmät.

Hän on sokeiden suojeluspyhimys ehkä osittain siksi, että nimensä on Valo.

Mutta Luciaan liittyy myös julmempi traditio, jonka mukaan hänen silmänsä olisi otettu pois haarukoilla.

Toisen perinteen mukaan kihlattunsa, pakanuudessa elävä mies, halusi häntä niin, että Lucia otti silmät päästään ja sanoi "jätätkö minut nyt rauhaan".

Pyhän Lucian kuvissa hänet kuvataan usein kädessään lautanen, jossa ovat hänen silmänsä.

Tämä silmien perinne lienee varsin myöhäinen ja alkaa esiintyä vasta keskiajalla.

Koko kertomus on luettavissa verkossa englanniksi tästä:



Pyhän Lucian kertomus sijoittuu Sisiliaan keisari Diocletianuksen ankarien vainojen aikaan 300-luvun taitteessa.

Voi hyvin olla, että taustalla on todellinen henkilö - monet kristityt naiset päätyivät Rooman lukemattomiin ilotaloihin, joissa elinikä saattoi jäädä varsin lyhyeksi.

Tässä marttyyriuden kuvaus on kuitenkin jokseenkin omituinen ja koko kertomusta varjostaa ihmisen mielikuvituksen ja varhaisen kirkon pyhimyskultin jotenkin kaavamainen varjo.

Kyse tuskin on todellisesta historiasta. Myös uskollisen virkamiehen, Paskhianuksen, telottaminen Roomassa tuntuu kristittyjen pahimpiin vainoajiin kuuluvan Diocletianuksen ja Maximianuksen ajalle oudolta.


Mitä Santa Lucialla on sitten joulun kansa tekemistä?

Ilmeisesti marttyyrin juhla 13.12. on valon juhla ja sijoittuu pimeimpään vuodenaikaan samalla tavalla kuin Jeesuksen syntymäpäivä jonka keisari Konstantinus Suuri määräsi Rooman saturnalia-juhlan ajankohtaan joulkuun 25.

onhan se suloista, kun nuoret tytöt pukeutuvat valkoisiin ja saavat kutreilleen kauniin kynttiläkruunun.

poissa on kaikki puhe pakanallisessa Roomassa prostituutioon tuomitusta marttyyristä, jonka silmät revittiin päästä kauhealla tavalla keskiajan ihmisten kertoman mukaan.

Valon juhla - jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä kirkon perimäteidon Santa Lucian kanssa.

Olisiko tässä joku germaaninen tai skandinaavinen pakanallinen pimeän ajan juhla kyseessä.

Kun meidän Luciamme tulee Tuomiokirkon portaille oikein tonttujen kanssa!

nehän ovat vanhoja pakanallisia olentoja Suomen kansan menneisyydestä.


Tänään vietetään pyhän Lucian päivää ennenkaikkea Ruotsissa, mutta myös Suomessa (suomen ruotsalaiset), Norjassa, Tanskassa, Latviassa, Eestissä.

Santa Lucian valon juhlaa vietetään tietenkin Italiassa sekä Maltalla, Bosniassa, Kroatiassa, Slovakiassa, Saksan Baierissa sekä Yhdysvalloissa asuvien skandinaavien parissa.


Ruotsissa taustalla lienee protestanttisen Saksan enkelimäisesti valkoisiin pukeutuneet tytöt, jotka tuovat joululahjoja - Kindchen Jesus tai Kinken Jes.

1700-luvun lopulla Vänernin seudun paremmissa ruotsalaisissa kodeissa lapset alkoivat tuoda kahvia, joululeivoksia aikuisille kantaen kynttiläkruunua päässään. Sieltä tapa hiljalleen levisi koko Ruotsiin - ja näin myös tänään Suomeen maamme ruotsinkielisen väestön - ja meidän kaikkien iloksi.

tiedot tähän blogiin olen noukkinut englantilaisesta wikipediasta

No comments:

Post a Comment